torstai 30. elokuuta 2012

Jesus Christ Superstar - in Concert / Sibeliustalo

Jesus Christ Superstar - in Concert / Sibeliustalo, Lahti  22.8. 2012

Sinfonia Lahti

Kapellimestari Jaakko Kuusisto

Solistit Hannu Lepola (Jeesus), Sami Hintsanen (Juudas), Juha Kotilainen (Kaifas), Sam Huber (Herodes), Anssi Valikainen (Pilatus), Saara Aalto (Maria Magdalena)

LAMK Musiikki-ja draamainstituutti

Dominante-kuoro

Ohjaus Marietta Tevajärvi

Kesto 2h, sisältäen väliajan

Esityskieli englanti, tekstitetty suomeksi

Taustaa : Andrew Lloyd Webberin ja Tim Ricen moninkertaisesti palkittu rock-ooppera on vahva tulkinta Jeesuksen piinaviikosta. Minun täytyy tunnustaa tyhmyyteni tässä asiassa : ennen tätä konserttia en ollut koskaan nähnyt tai kuullut minkäänlaista versiota kyseisestä musikaalista, tiesin kyllä mistä koko hommassa on kyse, mutten tiennyt kappaleista mitään enkä liion siitä, millä tavalla ne kuuluisi tulkita. Ainut kosketukseni Jesus Christ Superstariin on ollut äskettäin YouTubesta löytämäni suomenkielinen pätkä Lappeenrannan muutaman vuoden takaisesta produktiosta, tokihan sieltä olisi muutakin löytynyt mutten halunnut kuunnella ennakkoon mitään! Toisaalta tämä oli hyvä juttu, sillä ei yhtään tiennyt mitä odottaa. Toisaalta taas olisi hyvä ollut ehkä joskus edes kuulla jonkinlaisia versioita kappaleista tai edes pätkiä, mutta hyvä näin...

Plussaa : Sinfonia Lahti! Huh!! Musiikki kun jyrähti voimakkaana käyntiin, olin heti sulaa vahaa. Viulut etenkin tekivät loppupuolella suuren vaikutuksen, kerrassaan upeaa kuultavaa. Itse kappaleethan olivat kauttaaltaan mahtavia ja mahtipontisia ja jäivät mieleeni soimaan pitkäksi aikaa, en enää yhtään ihmettele, miksi musikaalilla on kulttimaine. Muutama kappale oli ylitse muiden, Getsemane etenkin. Hannu Lepola oli Jeesuksena huippu, olemuksestaan pidin kovasti ja hän vakuutti laulutaidoillaan kyllä mennen tullen. Varsinainen yllätys oli Pilatus/Anssi Valikainen, mies pääsi revittelemään parissa soolossaan kunnolla ja esittelemään laulajankykyjään, nappisuoritus! Muutkin lauloivat toki hyvin, musiikkiteatterilaisten joukossakin oli erittäin hyviä suorituksia! Mitä vielä onkaan luvassa, kun nämä nuoret kyvyt päästetään kunnolla irti. Hauskat tanssikuviot oli Herodeksella (Sami Huber), vaikkakaan muuten en kyseisestä henkilöstä ole koskaan oikein digannut. Tulee liikaa mieleen Katto Kassinen...

Miinusta : Paikkani ei ollut paras mahdollinen, sillä kuvittelin ostaneeni jonnekin kuudennelle penkkiriville paikan (eli hiukan kauemmas sentään), todellisuudessa olinkin liki eturivissä ja musiikki pauhasi siihen välillä liiankin voimakkaana jyräten kaiken muun alleen, ja lisäksi kiinnitin solisteissa vähän liiankin kanssa huomiotani toisarvoisiin juttuihin kun olin niin lähellä... Vaatetus nimittäin ihmetytti, osittain rooliasu ja omat vaatteet, punaisista tennareista Hintsasen avainketjuihin. Luin sitten myöhemmin jostain, että tämä kuuluu asiaan. Omissa vaatteissaan ovat kuulemma muissakin konserttiversioissa. Asia selvä, silloin se vain jotenkin hämmensi. Hmm, sitten asiaa Sami Hintsasesta. Myönnetään se, että mies on kovan luokan laulaja ja ääntä kyllä löytyy, mutta muuten jotenkin on alkanut kyllästyttää kyseinen herra. Tuntuu olevan joka paikassa ja vähän liiankin kanssa! Saara Aaltokin lauloi erittäin kauniisti, mutta en saa hänestäkään otetta sitten mitenkään. Ei tule sellaista wow-efektiä hänestä kyllä eikä kosketa millään tasolla, en tiedä mistä se johtuu. Liian nukkemainen? Johtuen ehkä paikastani, en kuullut kuoron laulua kunnolla kuin muutamassa kohtaa, kauempaa olisi kokonaisuus ehkä kuulostanut toisenlaiselta. Suomenkieliset tekstitkin meni hiukan ohi paikastani johtuen (huomasin ne vasta puolivälissä...), mutta eipä niitä juuri tullut edes seurattua.

Muuta : musiikki ja biisit olivat aivan mahtavia, kyllä tästä sellainen fiilis lopulta jäi, että jossain vaiheessa olisi kyllä nähtävä oikein kunnon musikaaliversio Jesus Christ Superstarista. Sellainen "kutina" jäi ja parista soolosta ihokarvat nousi kyllä pystyyn, niin upeaa kuultavaa oli.

Konserttiversiolle neljä tähteä ****, Jeesukselle ja Pilatukselle ja Sinfonia Lahdelle viisi *****

tiistai 28. elokuuta 2012

Hölmöläiset / Teatteri Mukamas

Hölmöläiset / Teatteri Mukamas (vierailu ARX-talossa Hämeenlinnassa)

Ensi-ilta 21.9. 2010 , kesto noin 40 min (ei väliaikaa)

Esitys sopii +3-vuotiaille.

Käsikirjoitus ja ohjaus Mansi Stycz

Nuket Annukka Martikainen

Lavastus Heikki Kuusela

Näyttelijät Henrika Nieminen, Niilo Savolainen ja Katarina Stycz

Taustaa : Musiikin siivittämä pienimuotoinen tarina siitä, mitä kaikkea tapahtuukaan Hölmölän kylässä. Esityksessä hyödynnetään nukketeatteria, mimiikkaa ja perinteistä lastenteatteria, tehosteina kuullaan "livenä" erilaisia jänniä ääniä.

Plussaa : Esitys oli tahdiltaan aika verkkainen, mutta niinpä sen pitikin olla koska Hölmöläiset on suunnattu lapsikatsojille. Yllättävän paljon yleisön joukossa istui silti aikuisiakin! Tämä oli sellainen herttainen koko perheen teatterituokio. Hölmölän mies (Niilo Savolainen) soitteli hyväntuulisena musiikkia yleisön saapuessa sisään ja mukavasti otti kontaktia lattialla istuneisiin pikkukatsojiin, iloinen pulina kuului katsomosta tämän tästä ja välillä seurattiin hiirenhiljaa tapahtumia. Lastennäytöksissä parasta on se, että lapsoset innokkaina huutelevat kommentteja näyttelijöille ja muutenkin osallistuvat tapahtumiin eläytymällä. Tälläkin kertaa huudeltiin hassulle miehelle ohjeita, että kannattaisi tehdä hiukan isompi ikkuna taloon jotta valoa pääsee kunnolla sisälle. Tarinan kertojahahmona sivummalla toiminut Katarina Stycz loihti niin oven narinat kuin sateen ropinatkin, ja välillä pistettiin iloisesti musiikiksi hölmöilyistä huolimatta. Itse pidin kovasti siitä, miten valoa kannettiin sisään ja ulos. Parasta antia oli kuitenkin isännän reissu markkinoille hevosta myymään, kaikenlaista hämminkiähän siinä tapahtui ja vaihtokauppoja syntyi. Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä se reissu... Lopulta mies palaa vaimon luo kotiin kaikenlaisen sälän kanssa, uusista kattolaudoista ei tietoakaan. Mutta eipä hätää, uusi vihta tuli tarpeeseen ja taas pistettiin musiikiksi ja tanssiksi! Kesto oli passeli, (lähes) kaikki malttoivat olla loppuun asti paikoillaan. Lavastus oli kiva, sitä oli helppo muunnella ja sopi esitykseen oikein hyvin.

Miinusta : Hölmölän mies oli hiljaa koko esityksen, mutta onneksi ilmeili ja muuten ilmaisi meininkiä tanssin ja liikkeen keinoin :)

Muuta : suosittelen lämpimästi koko perheelle, lapsosille ja lapsenmielisille. Esityksestä jäi varsin mukava jälkimaku ja se sai oikein hyvällä mielelle, hassuja käänteitä riitti ja aikuisiakin nauratti. Melkein teki itsekin mieli huutaa, että nyt sitä isompaa ikkunaa siihen taloon ja sassiin...

Hölmöläisille napsahtaa neljä tähteä ****

maanantai 27. elokuuta 2012

Hämeenlinnan teatterin syksy

Hämeenlinnan teatterissa nähdään syksyllä kolme uutta ensi-iltaa, joista yksi on kantaesitys. Lisäksi ohjelmistossa jatkaa kaksi "vanhaa" esitystä ja syksyllä luvassa myös lukuisia mehukkaita vierailuesityksiä.

Ensimmäisenä uusista näytelmistä nähdään Kaunotar ja Hirviö. Koko perheen satumusikaali saa ensi-iltansa torstaina 6.9. Satoja vuosia vanha ranskalainen kansansatu on kiehtonut sukupolvia toisensa jälkeen opettavaisella tarinallaan, liikuttavilla käänteillään ja onnellisella lopullaan. Sirkku Peltolan käsikirjoittama sovitus puhaltaa rakastettuun klassikkoon tuoreutta ja huumoria, mutta säilyttää silti sen mystiikan ja ikiaikaisen lumovoiman. Reija Isosuon ohjaama Kaunotar ja Hirviö on hauska, yllätyksellinen ja visuaalisesti näyttävä tulkinta ihanasta sadusta, joka on täynnä värikkäitä hahmoja ja kauan sitten kadonneen maailman taianomaista hehkua. (viime viikolla esityksestä pidettiin yleisölle avoimet harjoitukset ja kyllä täytyy todellakin sanoa, että luvassa on sadun lumovoimaa ja todella hulvattomia hahmoja, upeita lavasteita ja pukuja. Ja se Hirviö on kyllä näkemisen arvoinen!)

Samalla viikolla ensi-iltansa myös saa (lauantaina 8.9.) italialaisen Claudio Magris´n kirjaan perustuva Ymmärrättehän-monologi, jossa monologin puhuja on elänyt runoilijan vaimona, hoitanut kotiaskareet ja toiminut miehensä muusana, innoituksen lähteenä. Muistot hulvahtavat naisen mieleen vanhainkodissa ja tunteet syttyvät uudelleen. Monologin esittää Liisa Peltonen ja esityksen ohjauksesta vastaa Hannu Matti Tyhtilä.

Kantaesityksenä nähdään uusi kotimainen komedia Perheistä parhain, joka saa ensi-iltansa torstaina 18.10. Perheistä parhain on asennekomedia, joka tarkastelee tätä päivää kahden erilaisen perheen kautta ja jättää iloisesti ottamatta kantaa siihen, mikä on normaalia tai sopivaa itse kullekin. Näytelmän käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Pentti Järvinen ja näytelmässä vierailee Heikki Nousiainen.

Ohjelmistossa jatkavat yleisön ja kriitikoiden ylistämä musiikkinäytelmä Seitsemännen portaan enkeli sekä Birgitta Putkosen esittämä Luolanainen-monologi. Seitsemännen portaan enkeli palaa ohjelmistoon 26.9. ja Luolanainen 25.10.

Vierailuesitykset aloittaa Rakkauden haussa su 16.9. Kaj Chydeniuksen säveltämiä lauluja Larin-Kyöstin runoihin. Estradilla nähdään Kaj Chydenius ja Tatu Siivonen. Su 30.9. päänäyttämöllä nähdään Kalevala. Kaikki mitä aina olet halunnut tietää kansalliseepoksesta mutta et ole koskaan uskaltanut kysyä... Lavalla Esko Roine, Tom Lindholm ja Mikko Kivinen. Su 7.10. nähdään Kairan kulkijat, Kai Lehtisen ja Heikki Rantasen yhdessä valmistama esitys, joka kumpuaa Lauri Viidan ja Veikko Huovisen teksteistä yhdistettynä tämän päivän arkirealismiin. Musiikki täydentää esitystä kitaralla säestettynä. Su 14.10. nähdään Juha Tapio ja Ohikiitävää. Rakastettu laulauntekijä lavalla yksin kitaransa kanssa, esittäen tärkeimmät laulut vuosien varrelta ja tarinat niiden takaa. Ke 14.11. nähdään Stella Polariksen improvisoitu näytelmä, su 18.11. Jukka Puotilan 35-vuotisjuhlakiertue Varastetut äänet, jossa suosikkihahmojen kautta käydään läpi Suomen lähihistorian viimeiset 35 vuotta alkaen vuodesta 1977. Sokerina pohjalla nähdään pe 30.11. Erkki Saarelan Mysteerio Buffo, Nobel-kirjailija Dario Fo´n neljästä riemukkaasta tarinasta koottu esitys. Erkki Saarela kiertää esityksellä syksyllä juhlistaakseen 40v-taiteilijajuhlaansa.

Hyvältä näyttää siis Hämeenlinnan syksy! Uudet ensi-illat täytyy kaikki käydä katsomassa, Seitsemännen portaan enkeli pitää nähdä vielä ainakin kerran ja vierailuista liput on varattu useampaankin, mutta eniten odotan Mysteerio Buffoa ja Stella Polariksen improvisoitua näytelmää.

Esittelytekstit napattu Hämeenlinnan teatterin nettisivuilta sekä lehditötiedotteesta.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Haastattelussa Heikki Mäkäräinen

 Heikki Mäkäräisen tapasin heinäkuun loppupuolella Helsingissä Bulevardin Kahvisalongissa.

Kajaanista kotoisin oleva Heikki on syntynyt 1988 ja on horoskooppimerkiltään jousimies. Tällä hetkellä hän asuu Helsingissä. Harrastuksinaan hänellä on taistelulajit, jalkapallo sekä extreme-kuntoilu. ”Luen myös paljon, kaikkea sarjakuvista dekkareihin. Tällä hetkellä mulla on työn alla, ollut jo kaksi vuotta, Taru sormusten herrasta. Jumituin sinne Kahteen torniin!” Heikki nauraa.

 Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Tosi vahva laulu, mulla on poikkeuksellisen korkea ääni. Lisäksi voisin sanoa järjestelmällisyys ja koordinointi, teen nimittäin myös tuottajan hommia ja se on siinä harjaantunut.”

 Mitä taitoja haluaisit osata vielä? ”Laskuvarjohyppy kiinnostaa, tulen sitä varmaan joskus kokeilemaankin. Sitten akrobatia kaikkine muotoineen... Ihminen ei tule koskaan täydelliseksi näyttämöllä eikä sen ulkopuolella, haluaisin olla enemmän auki ja läsnä. Elää enemmän hetkessä!”

 Löytyykö suvustasi muita tällä alalla olevia ihmisiä ja osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Pianoa osaan soittaan jonkun verran. Pikkusiskoni kovaa vauhtia kypsyttelee itseään muusikkona. Ukkini oli kuulemma kova laulumies, en häntä koskaan ehtinyt tapaamaan, eli geenit periytyy ehkä sieltä”, Heikki arvelee.

 Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Kajaanissa olin Kainuun musiikkiopistossa, suoritin siellä klassisen laulun peruskurssin ja teorioita. Olen käynyt IT-lukion (informaatioteknologia) ja sieltä lähdin Lahteen musiikkiteatterilinjalle, valmistun sieltä joulukuussa 2012. Lahden koulun löysin ihan itse, en tuntenut sieltä ennestään ketään kun sinne hain. Lisäksi olen suorittanut tanssin perusopintoja Lahden Tanssiopistossa, ja lukiossa jotain draamakursseja.”

 ”Teakiin olen hakenut kaksi kertaa, ekalla kerralla pääsin viimeiseen vaiheeseen. Jos hakisin vielä uudelleen, niin suoraan sitten teatteritaiteen maisteri-puolelle. Olen kyllä suunnitellut opintoja myös ulkomailla, se kiinnostaisi tällä hetkellä enemmän.”

 Milloin olet kiinnostunut teatterista alana? ”Laulamisesta olen tykännyt aina ja esiintymisestä yleensäkin. Teatterista sillä tavalla, että olisin halunnut itse näyttämölle, olen kiinnostunut vasta lukiossa, en ollut aiemmin harrastanut sitä. Ensimmäinen varsinainen kosketus näyttelemiseen oli lukion draamaproggiksessa ”Rakkausruno-show”. Musiikista oon kyllä aina tykännyt. Tanssiminen alkoi vasta Lahdessa myös”, Heikki kertoo.

Heikki ja Aladdin-mainos / kuva Teatterikärpänen
 Miksi olet tällä alalla? ”Tää on perhanan kivaa! Tässä on kaikki ne elementit, mitä
itsestään haluaa toteuttaa ja tehdä. Tätä tehdessä on hyvä hoksata se, että jos tavallaan hävittää itsensä tähän hommaan, niin se ei enää toimi. Jossain IT-alalla sä pystyt pyörittämään niitä numeroita ja käyttämään laitteita kuin kone, mutta vaikka näyttelemisessä ja teatterissa on tekniikalla suuri merkitys, niin heti kun se menee konemaiseksi ja ei-inhimilliseksi se toiminta, niin se ei vaan enää toimi. Mun mielestä se on elämisen perusedellytys, että tekee sitä mitä oikeesti haluaa! Silloin se homma toimii!”

 Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit ja oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Mä olisin varmaan ihan hyvä lääkäri! Äitinikin on lääkäri. Se ammatti on aina kiinnostanut myös, se on aika sosiaalista. Tarhasetänä olen ollut joskus pari viikkoa. Sit olen ollut erinäisissä elektroniikka-alan yrityksissä työharjoittelussa, se oli kyllä ihan kamalaa... Koulun TET-jaksolla olen ollut äidin työpaikalla lajittelemassa reseptejä ja potilaspapereita”, naurahtaa Heikki.

 Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Laulajista Freddie Mercury on kyllä suurin idoli, säveltäjä-lauluntekijöistä sit Elton John. Sit tämmöinen Suomessa vähän tuntemattomampi ilmiö, eli Jason Mraz. Suomalaisista näyttelijöistä esim. Peter Franzén on tosi hyvä, sitä oon kattonut aina vähän eri tavalla kuin muita. Ulkomaisista Robert De Niro ja Robert Downey Jr on kyllä kovia jätkiä!”

 Jos saisit valita kenet tahansa, kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä ja kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”No kyllä tuon Robert Downey Jr:n kanssa olisi varmaan mahtavaa näytellä, se on niin arvaamaton. Siinä varmaan oppisi käsittämättömän paljon. Naisista vaikkapa Meryl Streep, se on aika varma valinta. Dueton haluaisin laulaa Freddien kanssa, kokeilla että kumpi pääsee korkeammalle. Olisi hauska revitellä Bohemian Rhapsodya, laulaa niitä kaikkia stemmakohtia koko Queenin kanssa”, fiilistelee Heikki.

 Missä eri teattereissa olet näytellyt ja omasta mielestäsi tärkeimmät roolisi? ”Olen näytellyt Kajaanin Kaupunginteatterissa ja harrastajateatterissa ja sitten ensimmäisen ison roolin pääsin tekemään Oulun Kaupunginteatterissa ollessani siellä ekana kouluvuonna työharjoittelussa, eli tein Tonyn roolin musikaalista West Side Story. Se oli mageeta! Samppalinnan Kesäteatterin WSS oli eka ammattiproggis. Sitten Lahdessa oli teatterin ja meidän koulun yhteisproggis Fame, ja sitten olin Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen-musikaalissa. Sitten yksi sellainen todella tärkeä juttu oli keväällä 2011, kun tehtiin Suomen Musiikkiteatteriensemble Ry:n ryhmällä ensimmäinen oma produktio RENT-musikaali. Me vuokrattiin tilat ja alusta loppuun tehtiin itse, tuotettiin ja väsättiin kaikki ym. Se oli hirvittävän jännittävää ja kuluttavaa ja stressaavaa, mutta samalla todella hienoa. Se on kyllä ykkösjuttu tähän mennessä ja hienoin proggis missä olen ollut mukana!” Heikki hehkuttaa.


 Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Jesus Christ Superstarin Jesus olisi hienoa
tehdä. Siinä on kyllä myös se Juudas, mutta Jesus olisi varmasti todennäköisempi mulle...Ennen RENTiä yksi roolihaaveeni oli Mark, mutta tein sen silloin ja teen sen uudestaan nyt tuolla Aleksanterin teatterissa syksyllä, Marco Bjurströmin ohjauksessa.”

”Parasta tässä työssä on yhteisöllisyys, ihmisten kanssa oleminen ja yhdessä tekeminen. Miinusta ehkä eniten se omien pirujen myöntäminen. Siis se, että ”perhana se vika onkin minussa”. Se on yhtäaikaa ärsyttävää mutta toisaalta taas tosi jees. Katumaan en ole vielä kerennyt ammatinvalintaani, mä olen tehnyt tätä vasta niin vähän aikaa!”

 Millaisessa roolissa olet kaikkein omimmillasi? ”Parhaiten viihdyn laulupainotteisessa roolissa ja mukavuusalueeni on ”pitkä komea laulava mies”, sellainen vahva miesrooli. Tuo saattoi kuulostaa vähän pinnalliselta, mutta niin se on. ”Lead singing male”. Olen aika vähän tehnyt sellaisia tavallaan koomisia rooleja. Aladdinissa on sellainen hauska neljän posse, joka tekee vähän niin kuin yhtä roolia keskenään. Olen yksi heistä.”

 Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Uudet tuntemukset, sellainen ”karvojen pystyyn nouseminen”. Itsensä haastaminen uusilla asioilla ja itsensä ylittämisen yrittäminen. Niin kuin se laskuvarjohyppy. Kun tehtiin sitä RENTiä, sanoin että tää on kuin hyppäisi laskuvarjolla. Että joko tää onnistuu tai sitten menee kammottavasti pieleen, mutta että varjo on selässä kuitenkin!”

Podetko ramppikuumetta? ”En varsinaisesti, en ole missään nimessä jännittäjä sanan perinteisessä merkityksessä. Ehkä semmoinen jännittää enemmänkin, kun tuppaa joskus tekeen muusikko-ja laulukeikkoja vähän vähemmällä harjoittelulla, niin joskus tulee sellainen olo, että halvennanko mä tavallaan yleisöä tällä. On aina inhottavaa mennä lavalla, jos ei oo oikeesti harjoitellut..” Heikki paljastaa.

 Onko sinulla jotain tiettyjä ”rituaaleja” ennen lavalla menoa? ”Laulajana totta kai avaan aina äänen tosi perusteellisesti, lämmitän äänen ja kropan. ”Herätän itseni” fyysisesti. Itse asiassa sen tarve pienenee jatkuvasti. Se järjetön pumppaaminen ja punnertaminen oli ykkös-ja kakkoskouluvuoden heiniä, ei sitä enää jaksa eikä halua tehdä.”

 Kerro jokin hassu sattumus tai ikävä kommellus! ”RENT-musikaalin viimeisen esityksen puoliajalla sytytin itseni palamaan sytkärillä. Mulla oli sellaista nukkaa paidassa ja mä kokeilin että palaiskohan se, ja sehän roihahti tuleen kunnolla! Se sammui heti kun paloi eikä onneksi tuli ehtinyt tarttua siihen paitaani. Ei siinä onneksi sattunut mitään, mutta siitä nousi ihan kauhea lemu sinne katsomoon! Silloin ei kyllä naurattanut yhtään. Se esitys jouduttiin melkein keskeyttämään kun siitä tuli niin kova katku, jouduttiin tuulettamaan siinä tovi ennen kuin pystyttiin jatkamaan. Oli se kanssa, viimeinen esitys puolivälissä ja voiton puolella ja mä
hölmö sytytän itteni palamaan!”


 Kerro jokin erityisen hyvä muisto? ”Se oli hyvä muisto kun pääsi kouluun, se oli silloin Provinssirockin jälkeisenä maanantaina. Oltiin lähdössä ajamaan Seinäjoelta Kajaaniin ja muistin ykskaks siinä maanantaiaamuna, että nyt sinne koululle voi soittaa! Sit toinen hyvä muisto on sellainen, että nyt on käyty pitkään Kajaanin ”alkuperäisellä kaveriporukalla” tuolla umpihankifutiksen MM-kisoissa Ukkohallassa, sieltä on paljon hyviä muistoja. Se on aina myös sellainen ”get away-card” tästä teatterimaailmasta, niitä ei kiinnosta kyllä pätkääkään nää mun teatterihommat!”

 Kun jokin rooli loppuu, jäätkö ikävöimään sitä? ”Yleensä enemmän ikävöin sitä proggista ja sitä harjoitusprosessia ja asioiden löytämistä. En ole ollut mukana missään sellaisessa proggiksessa, missä olisi ollut hirveetä määrää esityksiä (paitsi Samppalinna). Usein on 10 esitystä, joskus vain viisi, joskus vain yksi. Joskus jää vähän  sillai, että ”olisi tän voinut vielä pikkuisen paremmaksi saada!”. Sen kanssa on vaan oppinut elämään, eihän mikään kestä ikuisesti. Koskaan ei oo jäänyt paha maku suuhun!”

 Kerro vähän tulevista rooleistasi? ”Ensin on tämä Disneyn Aladdin-musikaali, kaksikielinen versio. Sitten se RENT tulee syksyllä, siinä olen se Mark Cohen. Sitten tulee se ”Last five years” eli Viimeiset viisi vuotta ja siinä Jamien rooli. Se on kahden hengen musikaali, naisroolissa Reeta Vestman. Keväälle on vielä suunnitteilla sellainen isompi musikaaliproduktio Riihimäelle, jossa teen miespääosan mikäli se toteutuu. Tällä hetkellä näyttää todella hyvältä, mutta vielä en voi paljastaa teoksen nimeä.”

  Kiinnostaisiko sinua tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa jotain itse? ”Ohjaaminen ei niinkään kiinnosta, mutta käsikirjoittaa ehkä haluaisin. Olen kirjoittanut biisien sanoja ja sketsejä ja sellaista. Jos nyt mua pyydettäis ohjaamaan jotain ja siitä vielä maksettaisi niin miksei, mutta miksi mua kukaan pyytäisi kun en ole sitä koskaan tehnyt? Pitäisi olla omia visioita, luulen että nyt vaan toistaisin muiden ohjaajien juttuja.”

 Onko sinulla mottoa? ”Just smile, nod your head and do what the fuck you were gonna do anyway” on Robert Downey Jr sanonut ja siinä on kyllä asennetta! Ja elä hetkessä, jos se ei nyt kuulosta liian kliseiseltä.”

 Mistä haaveilet? ”Kaipaan sitä, että pystyisin olemaan enemmän läheisten ihmisten ja ystävien kanssa. Se on monesti vähän semmoinen ristiriitainenkin tunne, kun kuitenkin tykkää siitä mitä tekee ja siellä on hirveesti ihmisten kanssa ja tavallaan se sosiaalinen tarve tulee kyllä täytetyksi, mutta... Aina jossain muualla on ihmisiä kiinni jossain produktioissa ja heidän kanssaan ei pääse näkemään. Ikäväksihän sitä kutsutaan!”
 ”Haluaisin myös kiertää maailmaa ja jos olisi kauheasti rahaa, niin kyllä sitä voisi jonkun oman musikaalin tuottaa. Irrottaisi sitä rahaa tuotannolliseen puoleen ja myös siihen koko alan edistämiseen!”

 Missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua? ”Luulen, että siinä välissä olen mahdollisesti toteuttanut nää ulkomaillaopiskeluni. Näen itseni näissä hommissa, ihan sama missä kaupungissa. Myös elokuvapuoli ja kameranäytteleminen kiinnostaa, toivottavasti tarjoutuisi mahdollisuus tehdä niitä hommia. En haluaisi jämähtää enkä leipiintyä, vaan mennä eteen päin!”

Notkeaa meininkiä :) / kuva Teatterikärpänen

 Mitä haluaisit vielä kertoa itsestäsi ja haluatko lähettää blogin lukijoille terveisiä? ”Jos joskus on sattunut näkemään jonkun sellaisen jutun missä oon ollut mukana, niin ainakin omasta mielestäni on kehitystä tapahtunut, eli tulkaa toki katsomaan uudestaankin! Ja tulkaa ihmeessä katsomaan noita Aleksanterin teatterin juttuja, molemmat on ihan omia produktioitaan, ja erittäin kunnianhimoisia ja uraauurtavia!”

 Osaatko imitoida ketään? ”Osaan imitoida Kirkan laulua!”

 Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Spiderman, siksi kun sillä on tyttöystävänä se Kirsten Dunst...”

 Jos saisit palata yhteen päivään menneisyydessä, niin minne palaisit? ”Menisin sinne Queenin Hyde Parkin ilmaiskonserttiin!”

 Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Jos ajatusmaailmakin olisi naisen, niin haluaisin riidellä miehen kanssa, et mikä siinä on niin vaikeeta! Sit mä menisin erilaisiin tilanteisiin, et onko oikeesti olemassa sitä kuuluisaa naisen logiikkaa!”

 Mitä ottaisit talvipesääsi mukaan? ”Tyttöystäväni! Sit ottaisin sen Taru sormusten herrasta-kirjan, saisin sen vihdoinkin luettua loppuun. Sit ottaisin kaikkia herkkuja, sellaista mistä menee maha sekaisin jos ei tarttis käydä vessassakaan ollenkaan et fysiikka olisi ihmisellä sellainen. Kaikkea sokerista ja sellaista missä on paljon viljaa.”

 Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Vacker (kaunis)
Mistä sanasta pidät vähiten? - Itseinho
Mikä sytyttää sinut? - Ihmiskauneus
Mikä sammuttaa intohimosi? - Epävarmuus
Mikä on suosikkikirosanasi? - Perkele
Mitä ääntä rakastat? - Persoonallinen,vireessä oleva lauluääni
Mitä ääntä inhoat? - Kun joku kopioi jonkun ääntä ja tekee sen huonosti
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Sissitaistelija, hyvän asian puolesta!
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Teloituskomppaniassa
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille? - No jo oli aikakin!

Edit. 11.12. 2012 Tällä hetkellä on tiedossa se, että ensi vuonna 2013 Heikki nähdään tosiaankin ainakin siinä Viimeiset viisi vuotta-musikaalissa, joka saa ensi-iltansa Kajaanissa 31.1. ja lähtee siitä kiertämään pitkin Suomea. Rent jatkaa Aleksanterin teatterissa 27.2. alkaen ja syksyllä Heikki nähdään ensemblessa Tampereen Teatterin suurtuotannossa Les Misérables! Niitä odotellessa :) Tällä hetkellä Lahdessa kuvataan myös musikaalielokuvaa "Pysähtynyt kello".

Edit 2.1. 2015 Tänään jatkui telkassa The Voice of Finland ja tadaaaaa, ensimmäisessä Ääni ratkaisee-jaksossa mukana oli myös Heikki, joka meni heittämällä Tarja Turusen tiimiin.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Disneyn Aladdin-musikaali / Aleksanterin teatteri


Aladdin-musikaali / Aleksanterin teatteri, Helsinki

Ensi-ilta 9.8. 2012, kesto väliaikoineen noin 2h
Suositusikäraja 6v

Ohjaus Samuel Harjanne

Rooleissa Jon-Jon Geitel, Anna Victoria Eriksson, Markku Nenonen, Antti LJ Pääkkönen, Jerry Wahlforss, Hanna Mönkäre, Ville Erola, Jucci Hellström, Juha Pihanen, Ilona Chevakova, Jesper Eklund, Iiro Heikkilä, Heljä Heikkinen, Lotta Kaarla, Annamaria Karhulahti, Reetta Korhonen, Olli Liljeström, Miro Lopperi, Eeva Muttonen, Heikki Mäkäräinen, Soile Ojala, Pia Piltz, Anna Sairo, Saga Sarkola, Tatu Sinisalo, Miiko Toiviainen, Hanna Vähäpassi, Ella Jäppinen, Antti Nieminen ja Ilkka Rikkinen

Taustaa : Disneyn Oscar-palkittu piirretty Aladdin ilmestyi 1992 ja nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin se nähdään ensimmäistä kertaa musikaaliversiona Suomessa Aleksanterin teatterissa. Tarinassahan Aladdin, köyhistä oloista tuleva nuorukainen ja prinsessa Jasmine rakastuvat törmättyään sattumalta toisiinsa Agraban torilla. Nuorten rakastavaisten tiet kuitenkin eroavat Aladdinin jouduttua vangituksi, ja siitähän se vasta seikkailu alkaakin! Aladdin löytää salaperäisen taikalampun, jonka sisältä paljastuu Henki kolmine toiveineen... Tämä versio eroaa muuten alkuperäisestä siinä, että Palatsin väki ja tavallinen kansa puhuvat eri kieltä! Palatsissa puhutaan ruotsia ja turuilla ja toreilla suomea, Aladdin ja Jasminekaan eivät siis ymmärrä toistensa puhetta. Ainoastaan ilkeä suurvisiiri Jafar ymmärtää molempia kieliä ja hänellä on muutenkin pahat mielessään, niin kuin pahiksilla tuppaa aina vähän olemaan.

Henki ja Aladdin / kuva Matti Rajala
Plussaa : Tempauduin sadun maailmaan heti paikalle saavuttuani, sillä musikaalin hahmoja oli pihalla toivottamassa katsojia tervetulleiksi molemmilla kielillä ja muutenkin tunnelmaan pääsi heti sisään. Kiva ja toimiva yllätys oli se! Muutenkin tämä oli ensivisiittini Aleksanterin teatterissa, rakennushan on varsin hieno ja tutustumisen arvoinen paikka itse kullekin. Katsomo tosin oli aika ahdas... Esitys lähti hienosti käyntiin kamelin saavuttua lavalle ja katsojat myhäilivät tyytyväisinä näkemäänsä, hyvin oli kyllä hahmot saatu muistuttamaan alkuperäisteosta! Erityisen paljon pidin Abu-apinan (Hanna Mönkäre) ja Rajah-tiikerin (Ville Erola) kehonhallinnasta ja liikunnallisuudesta, melkoisia akrobaatteja! Sulttaani (Juha Pihanen) jättimäisessä turbaanissaan oli sangen hassu näky ja Jafar (Markku Nenonen) oli ilkeää nauruaan myöten oiva pahis. Pidin myös kovasti Jago-papukaijasta, jota Jerry Wahlforss todella ilmeikkäästi ja humoristisesti esitti nuken avulla. Alkuperäisestä tarinasta puuttui myös Hovikääntäjä-nelikko (Heikki Mäkäräinen, Reetta Korhonen, Pia Piltz ja Olli Liljeström), mutta mielestäni sopivat kyllä kertomuksen kulkuun hyvin ja komeasti lauloivat vielä lisäksi. Aladdin (Jon-Jon Geitel) ja Jasmine (Anna Victoria Eriksson) olivat kyllä ulkoiselta olemukseltaan täydellisiä päärooleihin, mutta jotain tuntui puuttuvan jotta olisi ollut ihan napakymppi. Täysosuma Hengeksi oli sen sijaan Antti LJ Pääkkönen, aikamoinen moottoriturpa olikin ja vei kyllä huomioni täydellisesti. Juttua tuli niin että osa meni ohikin, mikä oivallinen syy mennä katsomaan esitys uudestaan... Näppärästi oli toteutettu Henki, savun hälvettyä tyyppi oli milloin missäkin muodossa ja asusteessa seinällä ja oikein odotti, että milloin heppu saapuu livenä lavalle. Huh huh, varasti shown kyllä ihan täysin! Väliajan jälkeen pidetty puheenvuoro kännykkämuusikoille osui ja upposi...Musikaalin hulppein kohtaus oli se, kun mooooonta Henkeä tanssi lavalla ja siinä oli kyllä menoa ja meininkiä vaikka muille jakaa! Muutenkin isot joukkokohtaukset sujuivat mallikkaasti, tansseineen ja lauluineen. Hieno oli myös Aladdinin saapuminen prinssinä palatsiin, oli nautinnollista katsoa energistä menoa joka vaan kasvoi loppua kohden. Veipä yksi kohtaus minut muistoissani lapsuuteen ja siihen ekaan maagiseen teatteriesitykseen, jonka olen nähnyt. Tähtitaivas kun syttyi ja Aladdin ja Jasmine lähtivät Taikamatolla lentoon ja maailman ihmeitä katselemaan, lapsikatsojat ympärilläni huokailivat ihastuksesta ja hämmästyksestä, ja minä myös. Kohtaus oli lumoava! Puvustukselle myös iso plussa ja bändille tietysti, kappaleethan olivat jo piirretystä tutuiksi tulleita. Ja naiskatsojillekin silmäniloa yllin kyllin...

Jafar ja Jago / kuva Matti Rajala
Miinusta : Lavastus oli jotenkin ”pahvisen” oloinen ja homma meni aikamoiseksi palikoiden pyörittelyksi välillä. Aina ei oikein ollut kartalla, että missäs mikäkin kohtaus nyt oikein tapahtuu. Nuoripari ei saanut minua oikein innostumaan, jotain siitä tosiaan puuttui ja jäin odottamaan jotain suurta täyttymystä, joka sitten saapui aina Hengen muodossa lavalle vasta. Myös loppupuolen kohtaus, jossa Jafar haluaa maailman mahtavimmaksi hengeksi ja se kostautuu hänelle ikävällä tavalla, jäi jotenkin vaisuksi ja meni liian nopeasti ohi.

Muuta : Aina on suuri ilo nähdä nuorta energiaa ja monilahjakkaita ihmisiä lavalla! Tästäkin porukasta tullaan vielä kuulemaan, ja useasti. Monikielisyys ei haitannut lainkaan, yllättävän hyvin ymmärsi kaikki ruotsinkielisetkin lauseet ja samalla tuli harjoitettua pientä preppausta kulahtaneisiin sanavarastoihinkin. Suosittelen esitystä lämpimästi koko perheelle, ja kaikille lapsille ja lapsenmielisille!

Teatterikärpänen täräyttää Aladdin-musikaalille neljä tähteä **** ja Henki vie kyllä täydet viisi ***** !!


tiistai 14. elokuuta 2012

Haastattelussa Samuli Muje


Samuli Mujeen tapasin heinäkuun puolivälissä kahvilassa Tampereen Laukontorilla.

1974 Turussa syntynyt Samuli on horoskoopiltaan leijona. Hän on kasvanut armeijaikäiseksi Espoossa ja vuodesta ´95 Samuli on asunut Tampereella.

”Harrastan vaihtelevan huonosti nykyään salibandya ja jääkiekkoa ja potkin kesäisin vähän palloa. Pyrin myös käymään salilla, mutta sekin vähän vaihtelevasti.”

Mitkä ovat erityistaitojasi ja minkä taidon haluaisit osata? ”En mä osaa sanoa, jos ei oteta näyttelemistä niin hallitsen kyllä pallopelit. Ratsastaminen kiinnostaisi kovasti, mutta mä oon niin pirun allerginen hevosille!” harmittelee Samuli.

Isäsi on kuuluisa näyttelijä Juha Muje. Onko se tuonut sinulle lisäpaineita näyttelijänä? ”Nuorempana, ennen kuin pääsin Nätylle tai tälle alalle, oli kyllä, mutta sen jälkeen ei ole ollut paineita sen suhteen. Mulle on ihan sama, vertailkoot jos joku haluaa niin tehdä. Kyllä ihmiset välillä vertailee, sit ne välillä aina sekoittakin meidät nimissä! Yksi näyttelijä kuuli kerran väliajalla, kun jotkut katsojat oli keskustelleet, että ”Oon tykännyt kyllä tuosta Juha Mujeesta aina. Joo, eiks sen isäkin oo näyttelijä? Joo se on se Juhani Muje !” nauraa Samuli.

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”En osaa ikävä kyllä soittaa yhtään mitään soitinta. En mä jaksais treenata, että opettelisin soittamaan. Kyl niitä aina vastaan tulee jossain esityksissä, sit niitä harjoitellaan just sen verran, että osaa sen biisin soittaa.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin valmistunut? ”Voionmaan Opistolla olin ensin 94-95 teatteri-ilmaisun kurssilla, ´95 pääsin Nätyyn ja valmistuin sieltä ´99. ´93 hain jo Teakiin ja Nätylle ja ´94 hain myös Teakiin, mutten päässyt kuin kakkosvaiheeseen. No Nätylle pääsin sitten. Muita opintoja ei oikein oo paitsi lukio. Siellä pyörin kolme vuotta ja ehkä vähän häiritsinkin, odotin vaan että tulee tuo 18v täyteen jotta pääsee hakemaan noihin teatterikouluihin.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Pienestä jo tiesin, että teatterin pariin tulen suuntaamaan. Ennen lapset aina pyöri teatterissa, mäkin olin Turun Kaupunginteatterissa aina siitä asti kun mä muistan, 3-4 vuotiaana, monta kertaa viikossa istumassa ja odottamassa ja lapsiavustajanakin. Valomiehen kanssa istuin ”Fedja-setä, kissa ja koira”-näytöksissä varmaan 54 kertaa, mulla oli sellainen juttu, että sain aina laittaa sen tekoauringon päälle, sain painaa sitä nappia. Se oli tärkeetä ja jännä hetki. En mä ole ikinä oikein muuta ajatellutkaan kuin teatteria, se oli selvä homma”, Samuli kertoo.

Iloinen Samuli / kuva Teatterikärpänen

Miksi olet näyttelijä? ”Mulla on halu ilmaista itseäni ja kertoa tarinoita, ja päästä leikkimään toista ihmistä kuin ite on, ja ehkä semmoinen jatkuva uteliaisuus. Onhan tää siinä mielessä etuoikeutettu ammatti, että vaikka tästä aika vähän maksetaankin, niin tavallaan saadaan leikkiä päivät pitkät vaikkei se aina siltä tunnukaan. En mä tiedä onko olemassa tän kivempaa ammattia, en mä ainakaan osaa kuvitella muuta.”

Mitä tekisit, jos et olisi tällä alalla ja oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Oon aina sanonut, että menen kylmäköksi sitten, jos lopettaisin nää hommat. Jäähdyttämään päätäni vähäks aikaa. Töissä oon ollut siivoojana, muuttomiehenä ja Teboilin kahvilassa yhden kesän. Kaverin kanssa oltiin siellä 16-vuotiaina myymässä, meistä valitettiin kun ei oltu kauheesti pesty paitoja ja muutenkin se meidän tarjoilutouhu oli sitä sun tätä”, Samuli naurahtaa.

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Vesku Loiri! Mä tykkään Turhapuroista niin paljon ja muutenkin sen monipuolisuus on niin valtava, että jos suomalaisia niin ehdottomasti se. Mä en pienenä paljon muuta musiikkia kuunnellutkaan kuin Veskua, ja sit tuli Twisted Sister. Sit kuuntelin niitä molempia yhdessä. Ulkomailta sit Al Pacino. Robert de Nirokin joo, mutta Pacino on jotenkin laajempi.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”En mä hirveen huonojen kanssa oo koskaan ees näytellyt! Jos Al Pacino puhuisi suomea niin sitten se... Isänkin kanssa voisin joskus näytellä, kenties joskus tulevaisuudessa sellainen onnistuukin!”

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja tärkeimmät roolityösi? ”Turun Kaupunginteatterissa kouluajoilta Kuningas Arthurin tarinoita ja se taikuri Merlinistä kertova juttu, siinä mä olin sellainen pahisjätkä kuin Sir Mordred. Se oli massiivinen näytelmä, kesti 5,5h ja siinä oli kaksi väliaikaakin. Se oli sellainen keskiaikainen tapahtuma aina Turun Kaupunginteatterissa. Se on jäänyt kyllä mieleen, me oltiin koko kurssi siellä, vähän semmoista hypeä oli siinä ja vähän koko Turku oli sekaisin siitä esityksestä! Sitten oon ollut Tampereen Työväen Teatterissa ja sieltä toi Seitsemän veljeksen Aapo,ja Venetsian kauppias. Ohjaaja Kari Heiskanen juoksutti mua siinä kyllä, mutta se oli sellaista hyväntahtoista juoksuttamista, sitä tykkäsin kyllä tehdä myös. Ja kyllä toi viime kesän Pyynikin Rauta-aikakin on sillai tärkee, se oli porukkana hitsautunut hyvin yhteen. Ehkä noi on ne, mitkä mulla tulee päällimmäisenä mieleen. Pyynikillä oon ollut kaksi kertaa, vuonna 2000 Kalle Päätalon ”Pohjalta ponnistaen” jonka ohjasi Auvisen Tommi, ja sitten toi Kari Heiskasen ohjaama Rauta-aika. Sit Samppalinnassa mä oon ollut neljä kertaa, viimeksi 2004. Ja sitten mä oon ollut Längelmäellä 2003, näyteltiin Tuntematonta sotilasta. Trombi vei kaikki puolijoukkueteltat ja huudeltiin yleisölle että nyt helvettiin täältä, puita alkoi kaatuilemaan ja aseet lensi järveen. Se oli hurjaa, siinä tajusi millainen se luonnon voima on. Sellaista en haluu enää kokea!”
”Pakko sanoa tähän väliin, että vaikka mä tamperelaistunut oonkin, niin kyllä Turku on kesäkaupunkina ykkönen. Tarjonta on niin mieletön, iltaelämä, maauimalat, Aurajoen ranta... Samppalinnaan mä haluisin mennä vielä uudestaan näyttelemään!” Samuli intoilee.

Olet tällä hetkellä kiinnitettynä Tampereen Työväen Teatteriin, oletko ajatellut koskaan ryhtyä freelanceriksi? ”En oo aatellut, mutta virkavapautta oon pohtinut nyt useammankin kerran. Tietenkin välillä väsähtää, siis sillai että tekis mieli ottaa vähän irti, mutta tossa on kuitenkin toi perhe elätettävänä. Ja sitäpaitsi mä haluun tehdä paljon juttuja! Kavereilta oon kuullut, että kun ne on freelancerina, niin niillä ei oo joskus ollut puoleen vuoteen mitään. Ei musta oo sellaiseen! Mä haluun tehdä koko ajan töitä. Ja onhan se helppoo, että kun meet teatteriin ja luet sieltä seinältä lukujärjestyksestä vaan, että milloin mun pitää olla paikalla...”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Pimeyden sydämessä-monologin tein keväällä. Ensinnäkin se tuli ihan puskista, että mä oon tällä hetkellä hetkeks aikaa haaveeni täyttänyt. Mulla ei oo hirveesti nyt sellaista paloa. Mielelläni meen juttuihin mukaan, mutta sanotaan näin, että oon tällä hetkellä tyydyttynyt. Se oli niin karmee kakku toi Pimeyden sydämessä. Tammikuun 2. sain sen plarin käteeni ja helmikuun 27. piti olla valmiina, 45 liuskaa päässä. Jotenkin mä selvisin siitä. Eihän se valmis ollut vielä eikä se täysin valmis ollut koko keväänä, mutta kun joutuu tavallaan sellaiseen kuseen ja siitä kun selviää. Mä luin sitä tekstiä kaiket yöt ja menetin yöunenikin, eli mun ei kyllä tarvii mitään muuta roolihaavetta miettiä tällä hetkellä. Pahikset kiinnostas kyl eniten...”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Kaikki varmaan katuu joskus ammatinvalintaansa, mutta en mä koskaan oo niin vakavasti miettinyt. Jos tässä Tampereellakin pyörii suurin piirtein 200 näyttelijää keskustassa, niin kyllä tässä aika turvallista on, et aina joku tuttu on jossain. Varmasti saa seuraa ja voi soitella. Jos ajattelee ihan sosiaalisesti, niin hirveen turvallisessa lintukodossahan me asutaan, näyttelijät pitää hirveen paljon yhtä. Jos jollain on ongelmia, niin joku tulee heti auttamaan. Mä koen tän aika inhimilliseksi ammatiksi loppupeleissä.”

Mikä on parasta työssäsi? ”Kun pääsee esityksen jälkeen suihkuun, kun on ensin hikoillut näyttämöllä ihan helvetisti. Ja sitten tietää, että mennään sen jälkeen jätkien kanssa kaljalle. Suihku on se paras kun tietää, että kohta lähdetään!”

Entä miinuspuolia? ”Työajat tietenkin, kaksiosaiset työajat varsinkin nyt kun on lapsia. Ei se ennen niin paljoa haitannut. Välillä tuntuu suoraan sanottuna vähän epäreilultakin, et ehdi näkeen paljoa omia lapsiasi. Hoitajat tulee kotiin. Se tuntuu välillä tylyltä, ettet saa laittaa omia lapsia nukkumaan.”

Millaisessa roolissa olet omimmillasi? ”Kun saa jonkun roolin, josta tietää heti että se menee noin, niin se ei välttämättä oo itelle niin hirveen haastavaa. Yrittää haastaa ittensä, pyrkis tekeen eri tavalla ja pyrkis oleen sen oman mukavuusalueen ulkopuolella. Oon joutunut nyt tekeen vähän semmoisia nössyköitä jonkin aikaa, että helkkarin hyvä että sain tehdä nyt tuon Pimeyden sydämen. Koen olevani enemmän sellainen aggressiivinen näyttelijä kuin nössykkä, eli ehkä oon omimmillani sellaisissa aggressiivisissa rooleissa kuitenkin”, Samuli summaa.

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Työkaverit. Mä pyrin ajatteleen niin, että silloin jos pelaa kaverin pussiin niin silloin pelaa myös omaan pussiinsa. Jos tekee kaverin näyttelemisen helpoksi, niin silloin on kaikilla kaikki hyvin. Esko Salminen on loistava esimerkki siitä, miten pelataan hienosti kaverin pussiin ja silti säilytetään se oma reviiri. Se aina tukee kaveria.”

Kärsitkö koskaan esiintymisjännityksestä? ”No joo, pieni jännitys ensi-illoissa ja näin...Itse asiassa mua jännittää viimeinen esitys enemmän kuin enskari, koska sen tietää että tää on viimeinen ja jos tää menee ihan munille niin sitä ei sitten enää pysty mitenkään korjaamaan! Enskarin jälkeen meillä on vielä aikaa korjailla ja myöhemmin tajuaakin joitain kohtia vasta toistojen myötä. Monologi oli karu paikka lähtee ekaa kertaa. Levottomuutta.. Sit Mynthoneita syön aika paljon ja se taas kuivattaa suuta ja sitten janottaa ja sitten täytyy juosta vessassa koko ajan!”

Onko sinulla jotain ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Tupakanpolton lopetin, eli ei mulla oo enää sitäkään rituaalia. Joskus mulla oli sellainen, että mä koskin johonkin valoon, piti räpsäyttää sitä. 10-15 vuotta sitten... Siinä on se puoli, että oot koko ajan työllistetty ja teet hommia jatkuvasti, niin oot koko ajan jo niin lämmin, et oli rooli mikä tahansa. Se on kivaa, että jos on päivän aikana kaksi esitystä ja se toinen on eri. Sitä on niin lämpimänä ettei oikeestaan mistään hetkahda. Ellei nyt sit kulissit tipu päähän. Jos on paljon tekstiä, niin sitä mä saatan käydä läpi.”

Tunnistaako ihmiset sinua kaduilla ja tulevat juttelemaan? ”Aika harvoin, silloin tällöin. Kaupan kassat joskus sanoo jotain, mutta … Valtsun kassat tietenkin aina kommentoi, kun ne käy kattoon esityksiä. Ai sä oot vai! No te ootte kyllä aktiivisia!” Samuli nauraa ja lisää, että sai joskus nuorempana fanipostiakin...

Kerro joku hassu kommellus tai sattuma? ”Charlien tädissä ´99 syttyi iso takakateverho palamaan ja me oltiin Valtteri Tuomisen kanssa näyttämöllä ja savua alkoi tulla. Valtteri sanoi, että ”Anteeksi arvoisa yleisö, nyt hetkeksi keskeytetään tämä!” ja sehän on niin, että kun joku niin sanoo niin yleisö ei tajua sitä. Yleensä silloin oli palomies teatterilla, mutta tietysti juuri silloin ei ollut. Se jumalaton verho syttyi palamaan! Turussa tuli alas semmoinen saamarin iso puukulissi, se vaan leijaili maahan. Jos se olisi osunut jonkun päähän, olisi käynyt todella pahasti. Sit jotkuthan ihan tarkoituksella yrittää pudottaa toista, mä en harrasta sellaista. Mut kun joku oikeesti putoo, niin onhan se kyllä hauskaa.”

Kerro joku hyvä muisto! ”Olin katsojana, taisi olla vuosi 1990 ja Pirkko Saision näytelmä ”Voiton päivä”. Mulla oli kaveri kans kattomassa, sellainen joka ei ollut ennen juuri teatterissa ollut, ja se meni aivan sekaisin siitä kanssa. Lopussa stuntti poltti itsensä ja käveli omaan hautaansa. ”Bridge over troubled water” soi taustalla, se oli niin hienosti tehty. Sit mitä oon ollu itte näyttämöllä, niin kyl se on se Seitsemän veljeksen loppu, kun me maataan siinä lavetilla ja kolme tuntia oltiin räyhätty ja huudettu ja kun sen tiesi, että kohta alkaa päänsärky. Kun makas siinä lavetilla ja tiesi, että kohta mennään. Veljesten joukkovoima, se on ehkä parasta. Ja miten vieläkin ne tuntuu ihan omilta veljiltä! Tommoinen kokemus kyllä yhdistää loppuelämäksi.”

Kun rooli loppuu, jäätkö ikävöimään sitä? ”Välillä. Veljeksiä mä jäin oikeen kaipaamaan. Sit on myös jotain sellaisia, joita en kaipaa ollenkaan. Et tulee sellainen tunne, että hyvä kun loppu! Sit on niitä, että joistakin esityksistä ei muista mitään. Tykkäsin esim. Marilyniä tehdä, mutta vaikka se meni sata kertaa niin en muista siitä enää mitään. Veljekset taas pystyttäis päivässä nostaan esityskuntoon. Se johtuu varmaan harjoitusmetodeista.”

Mitä sinulla on syksyllä luvassa? ”Syksyllä on leppoista. Suden morsian lämmitetään uudestaan ja lokakuun puolivälissä alkaa vasta uudet harjoitukset, en edes vielä tiedä että missä oon mukana. Oon pyytänyt tän ensimmäisen harjoituskauden nyt vapaaksi kun poika lähtee kouluun, jotta voin olla siinä sitten enemmän tukena. Saan nyt sitten vähän huilata tuon monologin jälkeen.”

Samuli yrittää piiloutua... / kuva Teatterikärpänen

Mistä haaveilet ja missä näet itsesi kymmenen vuoden päästä? ”Haaveilen omasta kesämökistä. Haaveilen myös siitä, että haluisin ehtiä enemmän joukkueurheileen! Pelit on aina silloin kun on näytöksetkin. Haluisin harrastuksiin enempi sisältöä. Kymmenen vuoden päästä näen itseni pilkkomassa puita siellä kesämökillä. Tai ehkä olisin ostanut sellasen klapikoneen”, Samuli nauraa.

Haluaisitko lähettää terveisiä blogin lukijoille? ”Nyt istutaan täällä Laukontorilla, +24 astetta, pieni tuuli, lokit lentelee. Jos luet tätä marraskuussa, niin kyllä se heinäkuu sieltä taas tulee!”

Osaatko imitoida ketään? ”Mulla on Kari Väänäsen kanssa tämmönen huonojen imitaattoreiden klubi, me ollaan täysvaltaiset jäsenet ja sitten meillä on pari hang aroundia. Välillä viihdytän itteeni, että mä muka treenailen jotain. Esim. Tarvajärveä osaan imitoida helvetin huonosti, mutta en ala tekeen niitä nyt kyllä! Bremenin soittoniekoissa mä olin se koira, siinä tuli vähän Jukka Virtastakin. Ja helvetin huonosti sekin!” nauraa Samuli.

Mikä supersankari olisit ja miksi? ”Teräsmies ja siksi kun se osaa lentää. Hämähäkkimies ei oo mua ikinä kiinnostanut. Teris pääsee suoraan eikä tartte mitään seittejä heitellä! Ja sillä on komea asukin!”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Menisin naisten saunavuorolle tai uimahalliin ja kuuntelisin, että mitä ne puhuu. Kun ne väittää, että naisilla on rivommat jutut kuin miehillä. Kuuntelemaan, että mitä se on se länkytys!”

Mitä ottaisit mukaan talvipesääsi? ”Lapset, telkkarin ja helvetisti wingsejä!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakas
Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha
Mikä sytyttää sinut? - Herkkyys
Mikä sammuttaa intohimosi? - Haju
Mikä on suosikkikirosanasi? - Perkele
Mitä ääntä rakastat? - Lapsen nauru
Mitä ääntä inhoat? - Kiljuminen
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Palomies
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Timpuri
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille? - Tervetuloa!

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Haastattelussa Sauli Suonpää


Sauli Suonpään tapasin heinäkuun puolivälissä Café Kukossa Hämeenlinnassa. Omien sanojensa mukaan hänen toinen nimensä on "Pöljyys"...

Helsingissä 1984 syntynyt Sauli on horoskoopiltaan oinas. ”Hämeenlinnasta sanon aina olevani kuitenkin kotoisin, ja tällä hetkellä asun Hesassa.” Harrastuksinaan hänellä on perhe, sulkapallo ja jousiammunta, jota haluaisi harrastaa enemmänkin.

Mitkä ovat erityistaitojasi? ”Jousiammunta! CV:ssäni lukee tanssi, nyrkkeily (joka ei pidä paikkaansa), jooga (ei sekään oikeestaan)... Niitä pulpahtelee aina silloin tällöin pintaan ja sit mä unohdan ne taas.. Mulla on aika hyvä energia, olen liikunnallinen ja monipuolinen ja olen tosi hyvä työryhmän jäsen sillä tavalla, että en ainakaan jarruta vaan pyrin aina mieluummin tuomaan energiaa ja asioita harjoitukseen kuin rikkomaan niitä. Olen myös sitä mieltä, että hyvää teatteria voi tehdä myös ilman aggressiota ja negaatiota. Pelkästään positiivisen kautta voi saada jotain suurta aikaiseksi.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin osata tehdä kokovoltin eteen-ja taaksepäin, se olisi hienoa. Haluaisin myös olla verbaalisesti ylivertainen”, nauraa Sauli.

Mitä alan opintoja olet suorittanut? ”Olen teatteritaiteen maisteri vuosimallia 2010, opiskelin Teakissa 2006-2010. Muuten oon käynyt jotain alan kursseja Hämeenlinnassa harrastelijateatteriaikoina ja muita eri tahojen järjestämiä juttuja. Teakiin pääsin tokalla yrittämällä sisään. Nätyyn olen hakenut kerran, vuonna 2002. Tokaan vaiheeseen pääsin silloin.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”1995 menin Hämeenlinnan Miniteatteriin vanhempieni pakottamana, siitähän se sitten lähti. Kyllä ekan kerran jälkeen jäi jo sellainen polte. Pääsin Peter Pan-näytelmään mukaan ja treenit alkoi heti. Satuteatterissa Aulangolla olen ollut 4-5 kertaa. Ekan kerran olin ´96 Robin Hoodissa Nottinghamin sheriffinä. Se laitettiin lopussa sellaiseen laatikkoon ja sitä nöyryytettiin ja sit se itkee ja keinuu keinuhevosella ja laulaa ”Minä olen Nottinghamin hurja sheriffi ja minä otan rosvot ja varkaat kii”, laulaa Sauli kahvilassa...

Miksi olet näyttelijä? ”Ai että. Tota mä pohdin mun lopputyössäni enkä saanut vastausta, kirjoitin monta A4:sta ihan vaan ranskalaisia viivoja. Paljon hyviä syitä tuli, muttei sellaista yhtä, joka vastaisi kysymykseen suoraan. Siihen on niin monta syytä, sekä itsekkäitä että epäitsekkäitä. Se on hemmetin hauskaa, nautin siitä, pääsen toteuttamaan itseäni tavalla, mitä en muissa elämän osa-alueissa pysty toteuttamaan. Kulttuurimaailmassa on hienoja ihmisiä, se on haastavaa, koukuttavaa, esilläolo on mukavaa ja siitä tulee monesti aika moninkertainen täyttymys. Kun saa olla prosessissa ja lavalla mukana!”

The Pöljyys / kuva Teatterikärpänen
Missä ammatissa olisit, jos et olisi tällä alalla? ”Psykoterapeutin koulutusta mietin joskus, ehkä senhetkisen ammattini vuoksi, en tiedä miksi. Kun hain Teakiin ekaa kertaa enkä päässyt, mua alkoi jännittämään että pääsenkö ikinä sisään. Olin päihdekuntoutuskodissa ilmaisutaidon ohjaajana ja tein siinä samalla muitakin hoitotöitä. Nyt ei kyllä ole sellainen olo enää, että se olisi mitenkään mun hommaa. Jotain kulttuuriin sidonnaista hommaa tekisin varmaan muutenkin, jotain teatteriin liittyvää.”

Oletko tehnyt muita töitä? ”Kesätöissä oon ollut liukuhihnahommissa ja raksalla ihan perushommia. Neljä vuotta olin siellä päihdekuntoutushommissa ennen kuin pääsin Teakiin.”

Onko sinulla omia esikuvia? ”Mä arvostan kaikkien uraa, mutta ei oo kyllä ketään sellaista suurta Messiasta, jonka jalanjäljissä yrittäisin kulkea. Tosi monessa näyttelijässä on sellaisia piirteitä, joita haluaisi itselleen.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Wow! Kyllähän se olisi hienoa vaikka Esko Salmisen tai Eero Ahon kanssa tehdä hommia. Kaikkien kurssikavereitteni kanssa haluaisin tehdä paljon hommia. Riku Nieminen, Ylermi Rajamaa, Samuli Niittymäki, Arttu Kapulainen, Jose Viitala, Iina Kuustonen, Krista Salminen, Sara Melleri, Heidi Kirves, Rosanna Kemppi, Annika Poijärvi...Olikohan siinä kaikki? Saan turpiini jos unohdin jonkun...” nauraa Sauli.

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja parhaimmat roolityösi omasta mielestäsi? ”Hämeenlinnassa olin 2000-luvun alussa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Ryhmäteatterissa, Kokkolan Kaupunginteatterissa, KOKO-teatterissa... Parhaiten onnistuin Ronja Ryövärintyttäressä viime kesänä Suomenlinnassa. Kokkolassa tein hyviä juttuja ja erilaisia, Lokin Treblev onnistui hyvin.”

”Syksyllä menen Helsingin Kaupunginteatteriin. Sinne tulee ”Yksi mies, kaksi pomoa”. Se on uusi versio Kahden herran palvelijasta, sijoittuu 60-luvun Englantiin ja sitä voi luonnehtia jopa farssiksi. Oon siinä toinen niistä pomoista.”

Kiinnitys vai freelancer, miksi? ”Freelanceriksi jään taas nyt. Mulla olisi ollut mahdollisuus jäädä Kokkolaan ja olisi ollut mahdollisuus mennä Seinäjoelle tai Tampereelle kiinnitykselle, mutta perhesyistä päätettiin, että Helsinkiin ja mun ammatilliset syyt siihen oli, että jotenkin tuntui että oli mahtavaa olla kiinnityksellä, mutta se oli äärimmäisen rankkaa ja kuluttavaa, vaikka olikin opettavaista tässä vaiheessa uraa. Mä haluan olla itte enemmän vastuussa töistäni nyt hetken aikaa ja kattoo sitten joskus kiinnitystä, sit kun se tuntuu taas mielekkäältä.”

Onko sinulla joku roolihaave? ”Olisi kiva tehdä tuo Viettelyksen vaunun Stanley, olisin varmaan hyvä siinä. Niitä sellaisia mielitekoja tulee aina silloin tällöin vastaan, kun näkee jonkun käsiksen tms.”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”En oo. Joskus on vituttanut kun on lähtenyt tälle uralle, mutta katunut en oo. Tää on niin mahtavaa!”

”Parasta tässä on haastavuus, ihmiset ja monimuotoisuus. Miinusta taas sitten haastavuus, ihmiset ja monimuo... Ei vaan! Ajoittain huomaa, että toi ja toi on kyllä peestä, mut sit kun sitä tarkemmin aattelee niin ei se sit ookkaan!”

Millaisessa roolissa olet kaikkein omimmillasi? ”Ei niinkään roolissa vaan prosessissa, semmoisessa aika vapaassa. Mistä tahansa roolista voi tehdä itselleen oman, jos siihen vaan annetaan mahdollisuus ja itse on valmis siihen. Mutta vastataan sun kysymykseen, että fyysiset, vapaat ja vastuulliset!”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Teemat, jos tulee joku mielenkiintoinen aihe. Työryhmä monesti sytyttää ja haasteet.”

Podetko esiintymisjännitystä? ”Kyllä joo, kädet hikoaa sellaista kylmää hikeä, sit mua rupeaa heikottamaan, tulee paha olo. Oma kielikin suussa alkaa ällöttämään niin paljon, että meinaa oksentaa. Fyysisiä oireita. Ei joka näytöksessä, en tiedä mistä se oikein tulee, joskus vaan jännittää enemmän. Joku pieni juttu saattaa laukaista sen, kuulee vaikka että joku tuttu on paikalla. Mut sit kun menee lavalle, niin sit sitä ei enää tunne.”

Onko sinulla jotain tiettyjä ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Omat rutiinit tietysti ja niitä pyrkii noudattamaan. Mä kyllä yritän aina tehdä sillä tavalla, ettei ne määräisi mun tekemisiäni. Aikataulut on vaan sillai, että kun mä menen teatterille, niin mun on hyvä tehdä asiat tietyssä järjestyksessä että mä ehdin paremmin. Siitä sit vaan muodostuu sellainen looginen tapahtumaketju ennen esitystä. Kyl mä lämmittelen, venyttelen itteäni, joogailen, avaan ääntä ja yritän rummutella kehoa auki. Punnertelen. Teen erilaisia artikulaatioharjoitteita”, Sauli luettelee.

Kerro jokin hassu sattumus! ”Tää ei oo kyllä mikään hassu... Hirveintä mitä mulle on IKINÄ tapahtunut oli viime kesänä Suomenlinnassa. Matias saa sen kauhean raivarin ja mä heittäydyn selälleen kiukuttelemaan. Siinä oli sellainen metallinen kukkaruukku, mun jalka osui siihen ja mä potkaisen sitä aivan täysillä. Huomasin vaan kun lensin selälleni, että se kukkaruukku lentää suoraan kohti yhtä pyörätuolissa istuvaa ihmistä, joka istuu siinä kulmassa. Mä näen kaiken hidastettuna ja se lentää puoli metriä ohi sen päästä ja osuu seinään ja pieni pala linnaa murtuu. Se oli niin hirveä hetki! Sit samassa esityksessä oli sellainen kala, joka oli kankaalla päällystetty ja jostain syystä joku oli laittanut sinne hiekkaa sisälle. Mä lyön sitä kalaa vasten ämpäriä ja yhtäkkiä se ratkeaa ja eturivin lapset pitelee silmiään. Hiekkaa lensi! Se oli kyllä hirvein esitys mitä on ikinä sattunut, mua ahdistaa vieläkin kun vaan ajattelenkin sitä!” Sauli selittää villisti elehtien.

”Hauskaa tapahtui Robin Hoodissa keväällä Kokkolassa, Kiviojan Hannu näytteli sheriffiä ja oli ampumakilpailut. Meillä oli sellainen pyöreä maali, jossa oli kymppi keskellä. Ensin ampui vartija, se ampui oikeasti siihen maaliin ja sitten tulee sheriffi, jonka pitäisi ampua maalista ohi, koska siinä maalissa oli sellainen mekanismi, että näyttämömies vetäisee narusta ja maalin keskeltä tulee sellainen illuusionuoli, jotta se näyttäisi siltä että se olisi ampunut siihen keskelle. Hannu oli vähän kuumepöpperössä ja se ampuikin suoraan siihen maaliin ja illusionuolikin pompahtaa siihen keskelle! Mä olin vaan että se olikin sitten tässä tämä kilpailu! Keksin sitten sanoa, että sheriffi ampui kaksi nuolta ja se meni lapsiin ihan täydestä.”

Kerro jokin hyvä muisto? ”Viime jouluna mulle syntyi poika ja olin 42 tuntia valvonut ja menin suoraan synnytyksestä esitykseen tekemään Vadelmavenepakolaista. Se oli kyllä niin outo esitys, en oo ikinä ollut niin tokkurassa ja puhuin sellaisia repliikkejä, jotka oli poistettu harjoitusvaiheen alkuaikoina. Se mikä siinä oli hauskaa oli se, että silloin ensimmäistä kertaa meni uuteen suhteeseen näytteleminen. Tajusi jotenkin sen tekemisen suhteessa muuhun maailmaan. Tuli semmoinen fiilis, että se on niin turhaa, kaikki se mitä mä siellä vetkuttelen ja pelleilen kun pitäisi olla jossain ihan muualla! Se oli niin erikoinen fiilis, että se on hyvä muisto!”

Onko sinulla mottoa? ”Motot on niin pahoja, koska niitä pitäisi pyrkiä itte sitten noudattamaan enkä mä pysty siihen. On niitä... Ole positiivinen. Elä täysillä. Kunnioita muita.”

Mistä haaveilet? ”Rakkaudesta. Mun vaimo vastasi yhdessä pelissä niin. Siltä kysyttiin, että missä Sauli haluaisi olla kymmenen vuoden kuluttua ja se vastas, että olla rakkaudessa. Mä haaveilen onnellisesta elämästä. Jos olisi rahaa, maksaisin mun velat pois ja auttaisin kaikkia mun lähimmäisiä. Sit olisi kivaa saada sellainen kunnollinen frisbeegolf-setti!”

Ja seuraava kysymys onkin, että missä näet itsesi kymmenen vuoden päästä? ”Rrrrrakkaudessaaaa! (naurua) Mä nään itseni tekemässä jotain tosi hienoa kunnianhimoista taiteellista projektia ja sitten mä oon mun pojan kanssa kalassa!”

Osaatko imitoida ketään? ”Mitääh! Kuka on uskaltautunut tänne Röllien alueelle?” (kahvilan asiakkailla riittää taas ihmettelyä...) Mä aina välillä löydän jonkun ja sit mä rupean puhuun ja pelleilen kotona vaimolle ja se on hermorauniona. Meillä oli koulussa murrekurssi ja piti opetella imitoimaan jotain mummoa jostain päin Suomea ja mulle tuli Muolaa!” (seuraa pätkä Muolaan mummon tarinointia)

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Ehkä toi..tää on tällainen nerokas vastaus nyt...no toi..mikä sen nimi nyt on? Se sokea kaveri? Tosi nerokas vastaus onkin muuten!! (naurua) Daredevil!! Se on sokea ja sen takia sillä on niin epäinhimilliset aistit. Mä haluaisin olla se, koska niillä aisteilla olisi niiiiin paljon tekoa tän oikeen maailman kanssa. Mut sit mä risteyttäisin sen Spidermanin ja Teräsmiehen kanssa. Se singahtelisi seittien avulla tuolla pitkin poikin ja lentäisi ja olisi sokea. Sen nimi olisi DareSteelSpider, se olisi tosi hurja!”

Tässä vaiheessa haastattelija nauroi itsensä pöydän alle melkein... Olikin muuten nerokas vastaus!

DareSteelSpider ei aurinkolaseja tarvitse, ne voi vaikka tiputtaa kädestään maahan...

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Oho. Mä räpläisin itteäni koko päivän. Mitä muuta sitä pitäs vai tehdä jos on nainen? Saattas siinä paikat olla kyllä hellänä. No mä varmaan yrittäisin selvittää tätä maailmaa naisen näkökulmasta. Menisin Ikeaan katsomaan, että mitä mä ostaisin. Juttelisin ihmisten kanssa ja olisin feministi. Sit mä menisin Lintsille kokeileen, että että tuntuisko ne laitteet erilaiselta naisena. Aiheuttaisin pahennusta, menisin vuoristorataan hameenhelmat hulmuten!”

Hysteeristä naurua...

Mitä ottaisit talvipesään mukaan? ”Ottaisin kirjoja, jotain tylsiä jotta mä voisin niiden avulla koittaa nukahtaa ja lisäksi jotain mielenkiintoisia, koska sitten olisi aikaa. Muistikirjan ja kynän. Monta kynää, kyllä sit ottaisi päähän jos se yksi ei toimisikaan. Jos siellä on kenttää, niin sit mä otan kännykän ja soitan jonkun kaverin käymään. Jaa se ei pääsis sit enää pois? Damn!! Perhe mukaan, jos nekin nukkuis eikä vaan norkoilis siinä että millon toi yks herää. Paljon hedelmiä, vähän karkkiakin, hedelmäaakkosia ja tummaa suklaata. Pari pippuripihviä ottaisin. Ehkä. Sellaisia valmisannoksia, ei tarvi ees lämmittää.”

Lisää naurua...

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rrrakkausss (naurua)
Mistä sanasta pidät vähiten? - Ripulikakka. Ei! Se on sanana ihan ok. OK-sanasta en tykkää, etenkään silloin kun joku vastaa tekstariin sillai. Sen takia joutuu kaivaan kännykän taskusta...
Mikä sytyttää sinut? - Jaa seksuaalisesti vai mitä tarkoitat? No positiivinen energia.
Mikä sammuttaa intohimosi? - Negatiivinen energia, nihkeys
Mikä on suosikkikirosanasi? - Mä oon aika rivo suustani,varo...kuravitunsaatananlehmänperse
Mitä ääntä rakastat? - Lapseni naurua
Mitä ääntä inhoat? - Palohälyttimen ääni on aika hanurista, sattuu korviin ja sieluun
Mitä muuta kuin omaa ammattiaisi haluaisit kokeilla? - Poliisina olisi jännää!
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Rakentamassa ydinvoimalaa, ammun itteni mieluummin ...
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut taivaan porteille? - Se ottas mut kaverillisesti kainaloon ja sanoisi, että ”Hyvinhän se meni!”

Niin kuin tämä haastattelukin, kaikista kommelluksista huolimatta :)

Edit. 1.3. 2013  Tapasin Saulin uudelleen haastatellessani häntä improvisaatioporukka Riskiryhmän tiimoilta, ja hänellä oli uutta lisättävää tähänkin haastatteluun. Hän on muuttanut perheineen Hämeenlinnaan ja ottanut Helsingin Kaupunginteatterista vastaan kahden vuoden mittaisen kiinnityksen. Tämän kevään hän on vielä freelancer. Syksyllä teatteriin on tulossa eräs farssi, jota aletaan treenata huhtikuussa. Kevät on mennyt improtessa, Sauli kuuluu Riskiryhmä-porukkaan, joka maaliskuun puolivälissä vierailee neljänä iltana Hämeenlinnan teatterissakin. "Yksi mies, kaksi pomoa"-komedian ensi-ilta oli marraskuussa 2012 ja sitä on ollut oikein hauska tehdä, koska teksti on hyvin näyttelijälähtöinen ja sielläkin on varaa pikkaisen improillakin.  Sauli oli kovin ilahtunut siitä, että tällä haastattelulla on ollut kovasti lukijoita ja hän lähetti terveisiä kaikille faneilleen :)

torstai 2. elokuuta 2012

Kuuma kesä 85 / Pyynikin Kesäteatteri


Kuuma kesä 85 / Pyynikin kesäteatteri, Tampere

Ensi-ilta 15.6. 2012 , kesto väliaikoineen noin 2h 45min

Käsikirjoitus Heikki Syrjä, Riku Suokas ja Heikki Vihinen
Ohjaus Riku Suokas ja Heikki Vihinen

Rooleissa : Sami Hintsanen, Kaisa Mattila, Janne Kallioniemi, Jari Ahola, Markku Toikka, Jyrki Mänttäri, Risto Korhonen, Annina Ärölä, Ville Majamaa/Aimo Räsänen, Mika Honkanen ja Ola Tuominen

Avustajat : Jukka Wennström, Tanja Järvinen, Maija Koivisto, Heli Lahti ja Ninni Martikainen

Alabama House Band : Pekka Siistonen, Ari Toikka/Henri Lehikoinen, Teemu Broman, Louie So ja Kalle Alatalo

Taustaa : Tampereen Työväen Teatterissa yleisöennätykset rikkonut Vuonna 85- musikaali (erinäisine versioineen) kertoo Tommi Turmiolan ja kauniin Karoliinan rakkaustarinan Juicen, Eppu Normaalin ja Popedan musiikin höystämänä. Kuuma kesä 85-musikaali sen sijaan kertoo kesästä ja siitä, mitä kaikkea tapahtuikaan ennen tuon aiemmin mainitsemani musikaalin tapahtumia. Kesällähän Karoliina painelee pitkin ja poikin Suomen festareita ja Tommi yrittää epätoivoisesti saada Karoliinan käsiinsä. Matkan varrella törmätään mitä kummallisempiin hahmoihin ja käänteisiin...

Plussaa : Miljöö tälle road movie-henkiselle meiningille on paras mahdollinen, missään muualla ei voisi kuvitella moista menoa kuin Pyynikillä. Erinäisten ajoneuvojen käytöstä iiiiiso plussa, keikkabussissa rokki soi ja ”limusiinilla” kuskataan suurta kitaravelhoa paikasta toiseen ja entäs se komisario Peppone (Markku Toikka) suhaamassa Monkeylla... Ystäväni oli jo naurusta pudota penkiltä alussa, kun Tommi (Sami Hintsanen) tuskaili Datsuninsa tyyppivikojen kanssa, oli hänellä nimittäin omakohtaisia kokemuksia tästä. Vaatteethan olivat ihanan kamalia, itsekin kun olen 80-luvulla nuoruuteni viettänyt, niin liiankin tuoreessa muistissa vielä pastellisävyt ja vyölaukut, rokkareiden releet sen sijaan olivat todella käheitä! Esitys tarjosi kyllä monenmoista hulvatonta hahmoa, joista suurimman potin kotiin vie amerikkalainen kulttihahmo Rennie ”Salvequick” Johnson, jota Risto Korhonen antaumuksella tulkitsi. Huh huh, kyllä oli naurusulakkeen kärvähtäminen monessa kohtaa vaarassa, kun tämä kyseinen heppu halaili puita ja pelkkään kitaraan ”pukeutuneena” esitteli kroppansa venymiskykyä monessakin mielessä. Lopussa mies jo muistutti ulkoiselta olemukseltaan erästäkin Hulkon Anttia Pelkosenniemeltä! Muita minun mieleeni olleita uusia tuttavuuksia olivat etenkin Aimo Kekkeruus (Mika Honkanen) ja levy-yhtiön inha johtaja Lester Kinnunen (Ville Majamaa). Ola Tuominen urakoi useammassakin roolissa ja kovasti mieleeni oli etenkin Viktor Laika. Reijo ”Reksu” Kukkonen (Janne Kallioniemi) oli myös mainio viljellessään englanninkielisiä lauseita ja kiivetessään puuhun kiukuttelemaan, mutta bändin liiderinä olisi saanut irroitella ja kukkoilla mielestäni vieläkin enemmän. Layla Locket (Annina Ärölä) oli upea ilmestys, mutta jotenkin jäi vaisuksi ja Karoliinan loisteen varjoon kirjaimellisestikin. En ole koskaan ollut mikään armoton Sami Hintsasen fani, vaikka mies komeasti laulaakin ja hyvän roolin tässäkin jälleen teki. Karoliina (Kaisa Mattila) sen sijaan oli sangen verevä ja upea, varsinainen kissa! Mauno (Jari Ahola) myös vei pointsit kotiin tutuista hahmoista, miehen kipitystyyli paikasta toiseen oli mielettömän hassu ja tykkäsin kovasti niistä kohdista, missä mennään ja lauletaan keikkabussin matkassa. Mauno on sellainen hellyyttävä tapaus kyllä, ansaitsisi vielä jonkun oman näytelmän tulevaisuudessa... Ai niin, oli tässä mukana yksi toisesta näytelmästä tuttu hahmokin, nimittäin Pasi ”Sherpa” Mäkinen (Jyrki Mänttäri). Tämä suuri seikkailija muistaakseni laskeutui katosta lavalle Työviksen hotellihassuttelussa muutama vuosi sitten, ja hyvinhän Sherpa tähänkin seikkailuun sopi. Alun telttailuylläri oli hyvä veto! Esitys tarjosi muutenkin paljon katsojille kivoja ylläreitä, väkeä piileksi pusikoissa milloin missäkin valeasuissa ja etenkin Eesti-kappaleessa moni ei tarjottua yllätystä aluksi edes hokannut... Biisit olivat edelleen taattua linjaa, Popedaa englanniksikin ja se jos mikä oli hoopoa. Bändi soitti tykisti ja tanssiryhmä oli mainio! Paljon plussaa siis.

Kuvassa Henri Lehikoinen, Kaisa Mattila, Jari Ahola, Pekka Siistonen ja Janne Kallioniemi / kuva Leena Klemelä, Pyynikin Kesäteatteri

Miinusta : Jotkut biisivalinnat olivat mielestäni vähän outoja ja itselleni ainakin vieraita, vähän lässäyttivät tunnelmaa. ”Elämän tarkoitus” esimerkiksi, vaikka tuttu kappale muuten olikin. Toisaalta oli hyvä, että oli välillä vähän rauhallisempaakin menoa, oli aikaa toipua edellisistä nauruhepuleista.

Muuta : Iso plussa myös omalaatuisista väliaikaspiikeistä, oikein oli pakko jäädä kuuntelemaan että mitä sieltä oikein tulee! Ja ”Reksu says relax”-paidasta ja kattavasta käsiohjelmasta. Kyllä Pyynikillä osataan!

Kesäteatterikärpäseltä täydet viisi tähteä ***** kokonaisuudelle !!

Haastattelussa Aleksi Aromaa

Muusikko-näyttelijä Aleksi Aromaan tapasin toukokuun loppupuolella jo tutuksi tulleessa Verkatehtaan kahvilassa Hämeenlinnassa.

Vuonna 1983 kaksosten merkeissä syntynyt Aleksi on kotoisin Hauholta (osa Hämeenlinnaa nykyään) ja asuu tälläkin hetkellä Hämeenlinnassa. Turussa tuli myös vietettyä parisen vuotta. Liikuntaa hän harrastaa monipuolisesti, sillä haluaa pitää itsensä kunnossa. Aleksi katselee myös mielellään elokuvia ja koskapa iltaisin hän on yleensä kiinni töissään, tulee leffoja enimmäkseen vuokrailtua. Hän myös lueskelee silloin,kun on aikaa.

Soittimista Aleksi hallitsee etenkin kontra- ja sähköbasson sekä säestää auttavasti kitaralla ja pianolla. Pianistina hän ei tosin ole julkisesti esiintynyt milloinkaan. ”Hämeenlinnan musiikkiopistossa soitin alttosaksofonia 90-luvun loppupuolella muutaman vuoden, se keskittyi kuitenkin enemmän klassiselle puolelle ja ei ollut ihan minun juttuni. Kevyt musiikki on ominta tyyliäni. Helsingissä opiskelin sitten Pop & Jazz – konservatoriossa aikuispuolella näyttötutkintolinjalla viime syksystä tähän kevääseen ja Kööpenhaminan Complete Vocal Institutessa opiskelin kolme vuotta ja valmistuin juuri. Mitään teatterikursseja en ole käynyt. Köpiksessä oli tosin yksi opettaja, joka oli alunperin näyttelijä ja siirtynyt nyt laulunopettajaksi, ja hän piti tulkintatunteja. Käytin ajan hyväkseni ja tartuin häntä hihasta ja keskustelimme paljon”, kertoilee Aleksi.

Erityistaidoikseen hän mainitsee purjehtimisen ja kajakoinnin.”Onko sellaista sanaa edes?” Kieliä hän haluaisi osata paremmin, etenkin espanjaa ja ranskaa.”Jäi harmittamaan kun ei koulussa aikoinaan tullut niitä niin luettua!”

Musiikillisuus on Aleksin suvussa vahvaa ja nimenomaan harrastuneisuus. Aleksin veli on kitaristi-laulaja Antti Paranko. ”Isä lauloi kuoroissa, pappa myös. Äitini on soittanut klassista pianoa. Sisaruksistani isosisko ja toinen isoveli ovat harrastaneet myös laulua ja soittoa. Kukaan heistä ei ole kuitenkaan jäänyt alalle. Pikkusiskoni Aino opiskelee Lahdessa musiikkiteatteria.”

Laulamisesta Aleksi kiinnostui 13-vuotiaana. Samoihin aikoihin hän meni musiikkiopistoon soittamaan alttofonia. 15-vuotiaana hän sitten rupesi soittamaan sähköbassoa ja laulamaan Stingiä ja Policea levyjen päälle. ”Roxannea kieuttiin 15-vuotiaan äänellä niin, että koko talo raikasi!” Varsinaisina innoittajina toimivat vanhemmat veljet, jotka ostivat Aleksille sen ensimmäisen sähköbasson ja soittivat itse kitaraa. ”Oli treenikämppää ja veljien kaveri toi sinne rummut ja pääsimme temmeltämään oikein kunnolla. Se oli iso juttu!” muistelee Aleksi.

”Jos en olisi tällä alalla, en todellakaan tiedä mitä muuta tekisin. En ole ikinä miettinyt sitä! Joskus lukiossa halusin eräoppaaksi. En varmaankaan viihtyisi 8-16 töissä tai istumassa koko päivää sisätiloissa. Mä tarvitsen sen yhteisön ja yhdessätekemisen.” Aleksi myös muistaa olleensa joskus 9-luokan tettiläisenä viimeksi ns. kunniallisissa töissä...

Teatterimaailmaan Aleksi tuli ensimmäisen kerran Hämeenlinnan Kaupunginteatterin Täällä Pohjantähden alla – musikaaliin vuonna 2002. ”Siihen haettiin avustajia. Olin lukiossa silloin ja laitoin sähköpostia ja pääsin mukaan. Sen jälkeen pidin pari vuotta taukoa, ja vuonna 2006 olin Heinolan kesäteatterissa Kiss me Katessa mukana. Saman vuoden syksyllä olin täällä Hämeenlinnassa Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen – musikaalissa. Soitin siinä kontrabassoa ja olin se naurettavan pieni santarmi niiden kaikkien pitkien roistojen vieressä. Siis nimenomaan SE on mun erityistaitoni, olla naurettavan pieni santarmi!” nauraa Aleksi.


Tähän mennessä Aleksi on siis esiintynyt Heinolan ja Hämeenlinnan kesäteattereissa ja Hämeenlinnan teatterissa. ”Tärkeimpinä rooleinani pidän etenkin Seitsemännen portaan enkelin Frankiä, se on ylitse muiden. Se on rajoja kaatanut, nimenomaan omia rajojani kaatanut juttu ja tärkein roolityöni. Toiseksi sanoisin kesäteatterin Baddingin roolin kesältä 2007. Siinä joutui miettimään, että kukas se olikaan tämä Badding, kun oli oikeasti ollut olemassa se henkilö. Vaikkei siitä yritettykään tehdä mitään yks yhteen – juttua. Sitten myös kesäteatterin Albatrossi ja Heiskanen, porukka oli niin älyttömän hyvä ja mukava. Ja tietysti Leonard Cohenin lauluihin perustunut Tänä iltana kaikki hyvin. Enkeli on kuitenkin The Juttu!”

”Unelmieni roolina esittäisin Stingin tuotantoa. Sitten on sellainen Jason Robert Brownin tekemä ”Last five years”-musikaali, joka on kahden näyttelijän juttu. Se on todella mielenkiintoinen ja musa on hyvää, laulullisesti vaativaa ja kun on vain kaksi näyttelijää, molemmilla on paljon tilaa. Sitten tietysti Les Misérables, siinä on hyvät pääosat ja ja kaikilla on upeita biisejä.”

Omiksi esikuvikseen hän mainitsee (yllättäen...) Stingin, sillä siitä kaikki tavallaan alkoi. Näyttelijäpuolelta hän ihailee Johnny Deppiä. ”Näyttelijöiden seuraaminen on alkanut vasta niin myöhään, etten ole tietoisesti sitä koskaan miettinyt niin, että wau siinä vasta upea tyyppi!”

Stingin Aleksi kelpuuttaisi myös duettoparikseen. ”Mulla on sellainen salainen suunnitelma... Teen parhaillaan soololevyä ja ajattelin, että pitäiskös laittaa Stingille sähköpostia, että paljonko maksaa jos tekisit mun levylle yhden biisin...” Entä sitten unelmien vastanäyttelijä? ” Musta tuntuu, että olen jo saanut tehdä unelmien vastanäyttelijöiden kanssa töitä! Jos en oman talon väestä ala ketään erottelemaan, niin vastaan Krista Kosonen. Tykkään siitä, sillä on hyvä asenne.”

Kummalla kielellä laulat mieluummin, suomeksi vai englanniksi ? ”Olen aiemmin laulanut mieluiten englanniksi, sillä jos ajatellaan laulettavuutta niin englanti on pyöreämpi ja sitä ei tarvitse lausua niin tarkasti. Suomen taas pitää olla jotenkin terävää ja selkeää. Nyt teatterihommien tiimoilta (ja etenkin Seitsemännen portaan enkelin jälkeen) suomeksi laulaminen on jotenkin alkanut tuntua hyvin luonnolliselta.”

”Sävellyksiin ja biisintekoon minua inspiroi etenkin elokuvat, kirjallisuus, runot...Luonto avaa myös kanavia ja kun matkustaa eri paikkaan, ulkomaille tai vaihtaa vaan kaupunkia, pääsee katsomaan asioita eri kantilta ja havaitsee niitä eri tavalla. Biisienteossa sävel on tullut yleensä ensin, mutta joskus on käynyt niinkin, että kirjoittaessa tekstiä huomaakin, että tässähän on tällainen rakenne ja sitten rupeaa poimimaan tiettyjä pätkiä ja sitten siitä tuleekin sävel siihen päälle yhtäkkiä”, kertoilee Aleksi biisiensä synnystä.

”Joskus tulee hetkiä jolloin miettii, että onko tässä mitään järkeä. Joka alallahan on hyvät ja huonot hetkensä ja pohtii, että pitäisköhän vaihtaa alaa. Sen unohtaa kuitenkin kun muistaa sen, että Suomessakin on niin paljon laulajia ja muusikoita, jotka ovat valmistuneet koulusta mutta eivät välttämättä tee koskaan yhtään keikkaa. Se että pääsee vetämään kansalle, oli se sitten ihan mitä vaan! Palkka tietysti on mitä on. Tullessani taloon mulla oli kuukausipalkka ja nyt olen ollut kolme vuotta freelancerina. Kuukausipalkkalaisena olin kolme vuotta ja silloin mietin, että haluaisin tehdä monipuolisempaa tai sitten keskittyä vain tiettyihin asioihin eikä hajottaa työnkuvaani kapellimestariksi, näyttelijäksi, muusikoksi ym. Hyppy freeksi oli kuitenkin iso asia, kun rahaa ei tulekaan enää säännöllisesti.”

Esiintymistä Aleksi ei juurikaan enää jännitä, sillä hän on suhteellisen rauhallinen yleensä. Pieni jännitys on kuitenkin aina hyvästä. Ennen esiintymistä hänellä on tiettyjä rituaaleja, kuten lämmittelyä, jumppaa, juoksentelua, äänen varmistelua siihen että se on hallinnassa. Se on enemmänkin rauhoittumista ja kehon tunnustelua, jooga – ja pilatesliikkeitä kenties.

”Parasta työssäni on tällä hetkellä vapaus ja haasteet ja se, että on saanut tehdä monipuolisesti juttuja, lastenteatteria ja draamaa ja mikä tärkeintä, niin sitä musiikkia myös. Kaksi viime vuotta on tullut eteen isompia haasteita, se on todella kivaa kun pystyy keskittymään täysillä. Miinuspuolena tietysti työaika, sosiaalinen kanssakäyminen normityöaikoja noudattavien ihmisten kanssa häviää aika vahvasti ja yhteydenpito valitettavasti jää.”

”Tällä hetkellä haaveilen soololevystä, siinä olisi parin vuoden urakka edessä. Hämeen Taidetoimikunnalta saamani apurahan turvin pääsen sitä tekemään ja olisi kiva, jos se lähtisi leviämään laajemmin ja isommankin kansan tietoisuuteen. Suomenkielisestä levystä on ollut myös puhetta. Se tulee ehkä ensi vuoden puolella, katsotaan kumpi lähtee nopeammin menemään. Nyt olen käynyt myös parissa isossa auditionissa (Tampereella ja Helsingissä). Tuloksia odotellaan! Toivon tietysti, että saisin ensi vuodellekin töitä, freelancerin elämää vuosi eteen päin.”

” Näen itseni kymmenen vuoden kuluttua tekemässä tätä hommaa edelleenkin ja toivottavasti ulkomaillakin, Suomessa kun markkinat ovat aika pienet eivätkä mitkään loputtomat. Optimaali olisi se, että tekisin sekä musiikkia että teatteria 50-50. Ajankäytöllisesti pääpaino olisi toisessa mihin keskittyä ja sitten taas vaihtaisi. Kummassakin saa eri tavalla näkyvyyttä ja molemmat tukevat toisiaan.”


”Kerran Iso paha susi – näytelmässä meni pokka kunnolla, Lasse (Sandberg) oli se ranskalainen kokki ja toi mulle akustista kitaraa samalla laulaen yleensä jotain ranskaksi. Se oli aikuisten iltanäytös ja Lasse tulee skitan kanssa laulaen ”Voulez-vous coucher avec moi ce soir?” (suom.huom. Haluaisitko rakastella kanssani tänä yönä?). Oli vaikeeta koota itsensä siinä!”

”Erityisen mukavia muistoja on kaikki Enkelit, jokainen esitys on että JESSS! Että voiko tehdä jotain muuta vielä tämän jälkeen. Esityksiä odottaa oikein kovasti ja teatterille haluaa mennä aina todella ajoissa!”

”Tulevia hommiani on ne levyprojektit ja sitten olen elokuussa Musiikkiteatteri Koitossa Helsingissä ABBA Showssa. Siitä on tulossa ihan mahtava juttu, kokohaalareita ja peruukkeja ja keep it simple – tyylisiä koreografioita. Siinä on mukana minä, Marika Krook, Karoliina Kallio ja Kimmo Blom.”

Jos Aleksi voittaisi esim. jonkun suosikkinäyttelijä-palkinnon, hän haluaisi kiittää tietysti perhettään ja lisäksi etenkin ohjaaja Hannu Matti Tyhtilää. Hänen kanssaan Aleksi on tehnyt melkein kaikki jutut ja heille on muodostunut hyvin lämmin isä-oppipoika – suhde.

Aleksi isännöi Hämeenlinnassa myös Local Clubia. ”Se on sellainen laulajien klubi, kolme esiintyjää per ilta ja netissä videostream. Klubia pidetään joka kuukauden toinen keskiviikko tänä vuonna vielä syys-joulukuussa ja se on täysin ilmainen. Haluan esitellä siellä laulajia, sillä ei sun tarvitse olla stara ollaksesi hyvä! On olemassa paljon hyviä laulajia, jotka eivät pääse laulamaan ja esittämään omaa musiikkiaan. He soittavat vaikka coverbändeissä, mutta heillä on ollut koko ajan intohimo tehdä omaa musiikkia. Haluan antaa heille mahdollisuuden tulla esiintymään, ja itse saan olla juontohommissa ja kaikkea touhuamassa.”

Motto : Nauti auringosta ja elä täysillä!

Jos saisit mahdollisuuden olla päivän naisena, mitä tekisit?
”Haluaisin olla oopperalaulajatar tai joku korkeaääninen rocklaulaja, kokeilla miten ääni lähtee!”

Mitä ottaisit mukaan talvipesääsi, jos ihminen vetäytyisi talviunille?
”Ottaisin mukaani basson, kitaran ja cd-levyjä.”

”Lopuksi haluaisin sanoa, että olen (kuulemma) mielettömän mukava ja minulle voi tulla aina juttelemaan! Ja tulkaa hei katsomaan esityksiä ja keikkoja, koska siitä me nautitaan kun siellä on paljon ihmisiä katsomassa!”

Yleisön ja kriitikoiden ylistämä ”Seitsemännen portaan enkeli” jatkaa Hämeenlinnan teatterin ohjelmistossa syksyllä 26.9. ´12 alkaen. Näytelmän traileri tässä :



Aleksin musiikkia löytyy Soundcloudin ja MySpacen kautta, linkit niihin ohessa. Aleksin omat nettisivut taas löytyvät tästä osoitteesta, sivut ovat tosin päivityksen alla tällä hetkellä.

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

1.Mistä sanasta pidät eniten? – Kaunis.
2.Mistä sanasta pidät vähiten? – Vittu.
3.Mikä sytyttää sinut? – Luonne ja hymy.
4.Mikä sammuttaa intohimosi? – Ylimielisyys.
5.Mikä on suosikkikirosanasi? – Ei sanalla väliä, kunhan tulee tunteella.
6.Mitä ääntä rakastat? – Veden solinaa.
7.Mitä ääntä inhoat? – Moottoripyörät/mopot ilman äänenvaimenninta.
8.Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? – Urheilija.
9.Missä ammatissa et haluaisi olla? – Toimistotyö
10.Jos taivas on olemassa,mitä toivot Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille? – Hyvä Aksu, elit täysillä unelmaasi.